Olen ikäni ollut eläin- ja etenkin koirarakas, mutta veljeni astman vuoksi meille ei voinut omaa lemmikkiä ottaa. Kouluikäisestä asti olen hoitanut ja ulkoiluttanut naapuruston koiria sekä aina silloin tällöin rahdannut karanneita tai kodittomia koiria meille kotiin vedoten sääliin. Yhden yön ne yleensä saivat meillä majoittua, jonka jälkeen, ellei omistajaa löytynyt, ne toimitettiin löytöeläinsuojaan. 

Omaa koiraa vinguin aina vähän väliä, luin kaikki koirailmoitukset lehdistä ja kaupan seiniltä kunnes vastaan tuli ilmoitus josta olin varma että siinä mainittu koira oli tarkoitettu meille. Ehkä kohtalolla tai muulla vastaavalla olikin sormensa pelissä, sillä huolimatta hävyttömästä omavaltaisuudestani (ikää minulla oli juuri ja juuri 13v) ja muutamasta muusta jutussa olevasta mutkasta, x-rotuinen Sedo jäi meille. Se osoittautui varsin araksi ja pehmeäksi koiraksi, joka palvoi perhettään. Sedo opetti meille paljon ja sytytti kiinnostuksen koiran etologiaan. Mikä saa koiran käyttäytymään niin kuin se kussakin tilanteessa käyttäytyy? Mitä kulloinenkin tunnetila koirassa aiheuttaa? Mikä koiran toimintaan vaikuttaa ja miten sen käyttäytymistä ja tunnetiloja voisi säädellä vai voiko niitä? 

Uteliaisuus on johdattanut loputtomalle oppimisen tielle, sitä mukaa kun yhteen kysymykseen saa kehitettyä joskus varsin huterankin teorian niin samalla syntyy mittava määrä uusia kysymyksiä joihin on taas etsittävä vastauksia.

Sedon kanssa eläminen ja asioiden opettelu saivat minut luulemaan tietäväni paljon enemmän kuin oikeasti tiesinkään. Myöhemmin toimin useampien ns. ongelmakoirien kanssa ja hankin Antin, kaksivuotiaan hovawarturoksen. Tiesin kyllä että ottaessani nuoren isokokoisen uroksen, ottaisin ongelmia. Ongelmat olivatkin vain laajempia ja monitahoisempia kuin olin kuvitellut, mikä sai minut tajuamaan että koskaan ei voi tietää tarpeeksi ja opetellessaan sitä huomaa aina vain tietävänsä vähemmän. 

Koska kummastakaan koirasta ei ollut harrastuskoiraksi tuli laumaan mukaan vielä hovawartnarttu Helmi. Tosin vasta tarkan tutkimustyön jälkeen ja suoraan kasvattajalta. Koiraharrastus onkin vienyt minut mukanaan monella tapaa. Vaikka nautin koiran kanssa treenaamisesta usean lajin parissa niin minua kilpailuvietittömämpää ja pahempaa kisajännittäjää saa hakea. Niimpä minut tapaa oman treenauksen ohella useammin ohjaamasta muita kuin kilpailemasta. Takana on vino pino erilaisia kursseja ja opiskeluita ja lisää varmasti seuraa.

Muun ohella kasvatustyö alkoi kiinnostaa yhä enemmän ja Helmin kasvattajan kannustamana aloin pohtia asiaa lisää. Vuonna 2007 syntyi ensimmäinen Egerian-pentue ja Helmi jää elämään paitsi kennelin nimessä, niin myös sen kantanarttuna. Omat kokemukset ovat painottaneet luonteen tärkeyttä ja se onkin ohjenuoranani jalostuksen tavoitteita suunnitellessa, terveyttä ja rodunomaista ulkonäköä tietenkään unohtamatta.

Olen monille paljosta velkaa, kiitos! Aika näyttää mihin tarina kulkee. Toivottavasti jaksatte seurata matkaamme.

>> Sarinka